Sanotaan että Turku on kesällä parhaimmillaan. Tuo tosin pätee aika moneen paikkaan maassamme. Kävin päivävierailulla Turussa viikonloppuna, jolloin vietettiin Keskiaikaisia markkinoita.
Kaupungit
Vaasa on vireä merenrantakaupunki
Vaasan saaristomaisema on ainutlaatuinen. Kaunis meriluonto antaa mahdollisuuden erilaisille luonto- ja vesiaktiviteeteille. Nykyaikainen kaupunki tuo monin tavoin esille myös 1600-luvulla alkanutta historiaansa.
Oulu ihastuttaa monipuolisuudellaan
Oulun kaupungissa kelepaa kulijeskella – Onhan se Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki. Tekemistä löytyy niin kulttuurista pitäville kuin aktiivilomasta haaveileville. Tiesitkö että Oulu myös maailmankuulu pyöräilykaupunki?
Rovaniemi – Lapin monipuolinen matkailukeskus
Rovaniemellä voi kokea pohjoisen ainutlaatuiset luonnonilmiöt, mutta myös paljon muuta.
Kaupunkiluontoa ja ulkoiluhetkiä Jyväskylässä
Jyväskylän sykähdyttävä luonto valloittaa vaihtelevuudellaan. Polut, kuntoreitit ja ladut kutsuvat kulkijaa liikkeelle.
Kuopio on Pohjois-Savon helmi
Loma Kuopiossa tarjoaa perinneherkkuja, nähtävyyksiä, luontoa ja aitoa savolaista tunnelmaa.
Tunnelmallinen Vanha Rauma
Vanha Rauma on ihastuttavan ehjä, elävä, hyvin säilynyt ja kunnossapidetty puutalokokonaisuus. Vanhan kaupungin keskiössä on kauppatori katoksineen ja toritapahtumineen.
Hanko kukoistaa kesällä
Suomen eteläisin kaupunki Hanko herää eloon kesäisin. Kaksikieliseen pikkukaupunkiin eivät vedä ostoskeskukset tai huvipuistot vaan merellisyys, luonto, veneily, kesätapahtumat, hiekkarannat ja ravintolat.