Tampereella lähiluontoon pääsee vaikka ratikkalipulla. Lähimatkailun ystävälle on Mansessa tarjolla paitsi hyviä yhteyksiä, myös laaja valikoima retkeilyreittejä, laavuja ja nuotiopaikkoja. Tässä artikkelissa näistä mahdollisuuksista ja siitä mitä uutta on tulossa.
Ekokumppanit on toteuttanut monipuolisia luonto- ja retkeilykohteita, melontareittejä, laavuja ja eräkämppiä Tampereelle. Tätä tarjoomaa esitteli retkeilypalvelupäällikkö Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:stä Kotimaan Matkailumesuilla 6.4.2025.
Ekokumppanit on Tampereen kaupungin kokonaan omistama yhtiö ja toteuttaa erilaisia kestävän kehityksen mukaisia toimia Tampereen kaupungin alueella. Yksi näistä toimista on ihmisten saattaminen luontoon eli retkeilypalvelut.
Mäkelä kertoi messuyleisölle lähiretkeilystä, vähän pitemmistä vaelluksista, reittien ja paikkojen saavutettavuudesta, esteettömyydestä ja retkeilyarkkitehtuurista, johon siihenkin on Tampereella panostettu.
Lähiretkeily on päivän trendi
Lähiretkeily on päivän trendi, ja se on ollut sitä jo hyvin pitkään. Vuonna 2016 retkeilyrakentaminen alkoi Kintulammin retkeilykohteesta, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Tampereesta koilliseen. Kohteessa on noin 20 kilometriä reittejä, ja mm. neljä erilaista arkkitehtonisesti kiinnostavaa laavua ja nuotiopaikkoja, sekä kaksi vuokramajaa. Kohteessa on kiinnitetty huomiota ekologiseen rakentamiseen.
Lähimatkailua tämä kohde on läpikotaisin, sillä se koostuu pienistä rengasreiteistä. Retkelijän ei tarvitse tehdä kymmenen kilometrin koko päivän vaelluksia, vaan reissut voivat olla muutaman tunnin piipahduksia luontoon. Kintulammi valittiin kolme vuotta rakentamisensa jälkeen vuoden retkikohteeksi vuonna 2020.
Vuonna 2021 rakennettiin lähimatkailukohde Hervantajärven retkeilyalue, Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen kupeeseen. Tähän kohteeseen pääse raitiovaunulla. Päättäriltä lähimmälle nuotiopaikalle on matkaa noin 700 metriä, joten kyseessä on lähimatkailukohde sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tampere on hienojen järvien aluetta, mutta kaupungin kupeessa on säästynyt myös hieno metsäalue, Niihama. Sitä kehitetään hyvin varovaisesti. Muutama vuosi sitten alueella oli vielä viitisentoista laitonta nuotiopaikkaa ympäri Näsijärven rantoja, mutta kun sinne rakennettiin kolme virallista nuotiopaikkaa, niin laittomat nuotiopaikat ovat jääneet vähiin.
Melojille on tarjolla Pyhäjärvellä ja Näsijärvellä kaupungin rantoja liippaavat melontareitit, joissa on rantautumispaikkoja, nuotiopaikkoja ja vuokrauspisteitä. Luontopolkuja on kaikkiaan noin kahdeksan ja tänä vuonna kunnostetaan pari uutta. Viikinsaareen ja Härmälän rantaan, Rantaperkiön tuntumaan on tulossa uudet luontopolut.
Pitkiä reittejä kehitetään
Pitkät vaellukset ovat viime vuosina olleet yhä suositumpia, ja sopivia reitistöjä kaivataan lisää. Tarjolla on jo nyt Birgitan polku, joka kiertää noin 50 kilometrin ympyräreitin Lempäälän alueella. Kangasalan puolella on Kaarinanpolku, jonka pituus on 60 kilometriä. Tämä reitti myös yhdistyy Birgitan polun kanssa ja yhdessä ne ovat mittava reitistö.
Tampere-Orivesi -välille on valmistumassa uusi reitti, joka on saanut nimekseen Teerentaival. Se tuo noin 32 kilometriä uutta reittiä, ja saa uusia taukopaikkoja.
Toinen työpöydällä oleva kohde on Pirkan taival, joka on monelle tuttu kattava retkeilyreitistö. Se sijaitsee kuuden kunnan alueella ja pituutta on noin 350 kilometriä. Reitti kulkee Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen kautta. Nyt tämä reitistö halutaan nyt elvyttää ja laittaa kuntoon.
Saavutettavuuden uudet ideat
Paikkojen saavutettavuus on tärkeää ja ironisesti luontokohteiden parkkipaikat ovat monesti ahtaita ja lietsovat stressiä. Tampereella syntyi hieman vahingossa ”Ratikalla luontoon”-toimintamalli, kun huomattiin, että ratikan päätepysäkki on Hervantajärvellä, mihin samaan aikaan oli rakenteilla retkeilyalue.
Käytössä on myös LuontoNysse-konsepti, jossa joukkoliikennepalvelut vievät ihmisiä lähiluontokohteisiin.
Outdoor Express puolestaan kuljettaa kaupunkien keskustoista väkeä kansallispuistoihin. Retkeilijät voivat ostaa lipun jo etukäteen ja suunnitella reissunsa valmiiksi.
Retkeilyarkkitehtuuri pyrkii ekologisuuteen
Ekokumppanit on panostanut retkeilyarkkitehtuuriin. Vuonna 2016 koottiin kolmen arkkitehdin koalitio. He olivat retkeileviä arkkitehtejä: Malin Moisio, Manu Humppi ja Mattias Puronniemi. Heidän kanssaan on toteutettu retkeilyrakenteita, jotka ovat paitsi toimivia, myös kauniita. Teemana on ollut ekologisuus ja luonnonmukaisten materiaalien käyttö. Esimerkiksi Tampereen Hämeenkadun remontissa vapautuneita rotvallikiviä on käytetty perustusrakenteina Kirkkokiven katoksessa.
Ekokumppanien toiminnasta kertoi retkeilypalvelupäällikkö Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:stä Kotimaan Matkailumessuilla 6.4.2025.
Tampereen luonto- ja retkeilykohteisiin voit tutustua Outdoorstampere-sivustolla.